Äitini on telttaretki-ihminen. Muu perhe ei ole sellainen ollut ollenkaan. Olen nuorisotyössä päässyt tutustumaan partiotoimintaan – ja sitä kautta ostanut goretex-asut sun muut vermeet mahdollisimman mukavaan ulkoiluun. Niinpä telttailu ei enää olekaan ihan kamala asia, itseasiassa nautin ulkoilusta ja retkeilystä nyt ihan oikeasti.
Tänä syksynä siskon kanssa päätimme viedä äidin syntymäpäivänsä kunniaksi telttaretkelle. Telttaretki muuttui syksyn edetessä kotaretki-ajatukseksi. Ja lopulta, koska äitini ja siskoni eivät ole partiota eivätkä muutenkaan retkeilyä kovin aktiivisesti harrastaneet, äitini ehdotti yöpymistä kodassa.
Niin me teimme. Talvimakuupussit, kaksi mäyräkoiraa ja paljon syötävää mukana suuntasimme metsästäjien kodalle. Lähtiessä tehtiin jo lettutaikina, vichystä tällä kertaa, kun jääkaapista löytyi vain rasvatonta maitoa.
Kota löydettiin pienen etsinnän jälkeen. Luvat oli pyydetty yöpymiselle, ja paikalla oli metsästäjien hakkaamat puut. Kerrassaan loistavaa. Itseasiassa paikalla oli yksi metsästäjäkin, joka harjoitteli ampumista. Hän poistui aika pian ja jäimme retkeilijät keskenämme. Melkoinen ääni lähtee metsästyskivääristä.
Letunpaisto onnistui loistavasti. Sisko kaipaili kermavaahtoa kotoa kun lähdettiin, mutta ei kaipaillut enää kodalla: nuotioletut ovat kyllä maailman parhaita lettuja, niitä syö ihan ilman mitään lisämakustuksiakin. Me syötiin raparperihillolla ja ilman.
Tähtitaivas maalla, ja keskellä metsää, on mahtava. Otava tuntui olevan ihan käden ulottuvilla, kirkas ja kaunis. Kodassa yöllä kun heräsin, ei tähtitaivas valaissut lainkaan. Oli niin säkkipimeää, että vaikka makoili silmät auki, eivät silmät pimeään tottuneet. Kummallinen tunne. Aamulla sisko kertoi yöllä pelänneensä murhamiehiä ja zombieita.
Toki jälkikäteen saimme kuulla, että kodan ympäröimässä metsässä on paljon karhuja ja susia. Onneksi ei tiedetty etukäteen.
Kulut: bensat 20km. Lettutaikina, makkarat ja lisukkeet ,tee.
Merkinnät RSS-syötteenä